Sisäkausi 2019-2020 alkaa maanantaina 26.8. Tällöin tulevat jälleen voimaan kaikki osake- ja vakiovuorot. Sisäkauden viimeiset vuorot pelataan sunnuntaina 10.5.2020.

Syyskuun alusta lähtien varausjärjestelmä mahdollistaa yksittäisten vuorojen maksamisen varaushetkellä verkkopankilla tai yleisimillä maksukorteilla. Katso myös ajankohtaista palstalta aiempi artikkeli 20.11.2018 jossa kerrotaan vuorojen eri maksutavoista.

Vuoron peruminen jatkossa ei ole enää mahdollista kun pelituntiin on aikaa vähemmän kuin 8 tuntia. Sairaustapauksissa tai muissa pakottavissa tilanteissa pelivuoro voidaan siirtää toiseen ajankohtaan, mutta sitä ei peruta. Näin vähennetään tyhjäksi jäävien tuntien määrää ja mahdollistetaan mahdollisimman monelle halukkaalle pelivuoro.

Mailapeliterveisin

Lahden Tennis- ja Squashkeskus Oy